Oikeus elämään

Herään pahoinvoivana. En oksenna, mutta mieli tekisi. Pitäisi syödä, mutta ajatuskin kuvottaa. Hörpin proteiinipirtelöä siinä toivossa, että verensokeri nousee ja olo vähän helpottaa.

Havahdun kolmatta kertaa samana yönä käymään vessassa. Joudun ottamaan tukea seinistä, koska olen nukkunut selälläni ja nyt iskiaskivut ovat niin kovat, ettei toiselle jalalle voi varata painoa lainkaan, toisellekin huonosti.

Päätä särkee, mutten voi ottaa ibuprofeenia. Parasetamoli ei juuri auta. Makaan sohvalla. Sattuu ja kuvottaa. Ehkä jo ensi viikolla helpottaa, mutta tuskin.

Hiivatulehdus on kestänyt kolme kuukautta. Limakalvot ovat kipeät ja jatkuvasti kutittaa. Seksiä ei voi edes ajatella. Paikallishoidot auttavat vain hetkeksi kutinaan. Kunnon lääkkeitä ei tähänkään saa syödä.

Selkä kipeytyy, kun olen jaloillani pidempiä aikoja. Venytysliikkeitä ei taivu enää tekemään. Häpyluu on kuin ruuvipenkissä, jos kävelen yli kilometrin. Hartia jumittaa. Puutuminen alkaa vasemman lavan alapuolelta ja jatkuu koukkuna eteen kylkiluiden alle. Vain pitkällään oleminen auttaa. Jos olisin töissä, joutuisin hakemaan sairauslomaa. Koska opiskelen, siitä ei olisi mitään hyötyä. Nyt täytyy vain yrittää kirjoittaa esseetä kyljällään maaten.

En nuku. Jalat tuntuvat liian kuumilta, vaikka iho on koskettaessa viileä. Jokin tuntuu kiemurtelevan säären sisällä. Pakko liikuttaa jalkoja. Uudelleen. Uudelleen. Uudelleen. Mikään asento ei ole hyvä. Märät sukat, pyyhkeet, kylmägeelit ja suihkut on kokeiltu. Tähänkin olisi lääke. Yllättäen sitäkään ei voi ottaa. Viimeksi levottomat jalat valvottivat kaksi kuukautta. Päivisin nukuin katkonaisesti jokusen tunnin, yöt siivosin ja leivoin, vaikka väsytti niin, että itketti.

Tämä kaikki on normaalia. Raskaus ei ole sairaus. Pinnallista myötätuntoa riittää, käytännön apua huomattavasti vähemmän. Koska raskaus ei ole sairaus. Se on luonnollista. Terveydenhoitaja kysyy, olenko nauttinut raskaudesta. Yritän olla nauramatta päin naamaa ja pidättäydyn kysymästä, mitä se tarkoittaa.

Puolet aborteista tehdään jo synnyttäneille äideille. Moni luottaa imetyksen ehkäisytehoon, mutta joutuu pettymään. Minä en luottaisi.

Internetin besserwisserien mukaan lapsi pitäisi synnyttää ja antaa adoptioon, jos sitä ei itse jaksa hoitaa. Kenellekään ei tule mieleen, että ne synnytystä edeltävät yhdeksän kuukautta saattavat olla kynnyskysymys.

Minun sisälläni kasvaa joku, jota en tunne. Tunnen vimmatusti potkuja ja muita liikkeitä, mutten tiedä, kuka kohdussani on. Olen nähnyt lukemattomat ultrakuvat, ihaillut pieniä raajoja ja sydämensykettä. Olen huolehtinut, olen iloinnut.

Minun raskauteni on toivottu ja suunniteltu. Eikä se silti voi olla liian nopeasti täysiaikainen. Synnyttäisin vaikka kymmenen kertaa, jos saisin jättää raskauden väliin. Vaikka edellinen synnytys kesti 28 tuntia.

Ajatuskin siitä, ettei tämä olisi oma valinta, oma toive, on murskaava. Vihaisin lasta, joka tekee elämästäni helvettiä. Vihaisin miestä, joka on saattanut minut tähän tilaan - vaikka se olisi rakas kumppanini. Vihaisin itseäni ja omaa kehoani, joka olisi pettänyt minut.

Ihannemaailmassa abortteja ei tarvittaisi. Ihannemaailmassa raskaaksi tulisi vain halutessaan. Ihannemaailmassa siitä ei seuraisi kenellekään yhdeksää kuukautta kärsimystä. Ihannemaailmassa kaikki nauttisivat raskaudesta.

Ikävä kyllä emme elä ihannemaailmassa. Raskaaksi voi tulla tahtomattaan, jopa silloin, kun ehkäisy on kunnossa. Ja toisaalta raskaaksi ei aina tulla, vaikka kuinka halutaan ja yritetään.

Onneksi elämme edes maassa ja maailmassa, jossa ei-toivotun raskauden voi keskeyttää alkuunsa. Olisin positiivisen testin tehtyäni voinut varata ajan paikalliseen terveyskeskukseen, selittää tilanteen ja saada tarvittavat lääkkeet.

Pelkään kansalaisaloitetta, joka läpi mennessään poistaisi minulta tämän oikeuden. Jos paikallisen terveyskeskuksen ainoa lääkäri kieltäytyisi, seuraava vaihtoehto olisi keskussairaala sadan kilometrin päässä. Jonoja olisi varmasti. Ajan saaminen venyisi, raskaus etenisi. Lääkkeiden sijaan joutuisin imukaavintaan, joka olisi paitsi minulle, myös sen suorittavalle henkilökunnalle huomattavasti raskaampi prosessi.

Ja minulla olisi sentään auto ja mahdollisuus täysin vapaaseen liikkumiseen. Paikallisista lukiolaisista ei voi sanoa samaa. Mistä bussirahat, mistä poissaolotodistukset koululle, jos ei ole halukas kertomaan kotona, mikä on tilanne?

Tahdon säilyttää jokaisen naisen oikeuden päätäntävaltaan omasta kehostaan ja elämästään. Tahdon säilyttää jokaisen lapsen oikeuden syntyä toivottuna ja haluttuna. Niin kuin oma lapseni syntyy. Koska olen itse valinnut tämän ja luonto tai Luoja on sen minulle suonut.