Viimeisen vuorokauden sisällä olen törmännyt kahteen tapaukseen, jotka herättävät suunnattoman suurta vihaa, mutta myös surua ja ahdistusta. Ensimmäisessä tapauksessa kyse on Facebookissa kiertävästä kuvasta, jonka nuori nainen otti itsestään saatuaan turpaansa. Turpiinvetämisen syy oli se, että nainen kielsi miestä kourimasta itseään toistuvasti. Toisessa tapauksessa kanadalainen mediakriitikko Anita Sarkeesian joutui pakenemaan kotoaan ystävien luo saatuaan todella eksplisiittisiä raiskaus- ja tappouhkausia. Uhkaukset seurasivat videosarjaa, jossa Sarkeesian käsittelee videopelien naiskuvaa.
Pohjimmiltaan molemmissa tapauksissa on kyse samasta ilmiöstä: mies kyseenalaistaa naisen oikeuden päättää itse omasta toiminnastaan. Kourimistapauksessa jonkun ego ei kestänyt sitä, ettei nainen ollutkaan pelkkä objekti hänen käytettävissään. Sarkeesianin tapauksessa maskuliininen kuppi meni nurin kun, joku - nainen! - kehtasi kritisoida kuolleitten naisten käyttämistä pelimaailman koristeina. Kummassakin nainen siis käyttäytyi toisin kuin mies tahtoo, joten mies koki oikeudekseen loukata naisen koskemattomuutta ja perusturvallisuutta.
Vihan, ahdistuksen ja surun jälkeen seuraa epäusko. Tällaista tapahtuu 2010-luvulla? Missä kuplassa olen elänyt? Ilmeisesti melkoisessa, koska kyse ei ole vain sellaisesta, mitä tapahtuu "jossain muualla." Keskustellessani kourimistapauksesta Facebookissa eräs keskustelija kertoi kuvan kera saaneensa samalla tavalla turpaansa samankaltaisessa tilanteessa ihan täällä koti-Suomessamme. Mitä tulee raiskaus- ja tappouhkauksiin naisille, jotka kehtaavat sanoa sanottavansa, ei tarvitse kuin vilkaista Ylen kokelmaa ihmisistä ja heidän saamistaa uhkauksista projektissa Me tiedämme, missä asut.
Aloitin taannoin eräällä naisvaltaisella nettifoorumilla kyselyn otsikolla "Oletko kokenut seksuaalista ahdistelua?" Tulokset olivat musertavia, vaikka otetaan huomioon, ettei kyse ollut millään muotoa tieteellisestä tutkimuksesta. Vain murto-osa ilmoitti saaneensa olla ahdistelulta rauhassa. Kommentit olivat vielä pahempaa luettavaa. Moni kertoi valinneensa "ei" ja "kyllä" vaihtoehtojen lisäksi tarjoamani vaihtoehdon "rajatapaus." Rajatapauksen rastittaneet kertoivat joutuneensa esimerkiksi toistuvasti tuntemattomien kourimiksi baareissa, "mutta eihän sellaista lasketa." Ei lasketa? Henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamista ällöttävällä tavalla?
Jos naiset itse pitävät normaalina käytöksenä sitä, että heidän vartaloitaan kohdellaan pelkkinä heteromiesten himon kohteina ja esineinä, joita saa käyttää miten huvittaa, onko ihme, että liikkeellä on liuta miehiä, jotka kuvittelevat asian olevan näin?
En tahdo tässä syyllistää uhreja. Tilanteen ollessa päällä kukin toimii niin kuin itse parhaaksi näkee. En ole itse joutunut kourimisen uhriksi, joten en voi tietää, miten reagoisin. Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei kauan jälkeenpäin näitä tilanteita luokitella ahdisteluksi, vaikka kouriminen on ollut ei-toivottua. Jos kouriminen ei kohdetta haittaa, vaan on jopa toivottua, ei se toki silloin olekaan ahdistelua. Siitä ei kuitenkaan ollut näissä tapauksissa kyse. Kertoo todella karua kieltä yleisestä asennemaailmasta, että naiset näkevät itsekin itsensä objekteina, joita saa vapaasti kähmiä, kun siltä tuntuu.
Ratkaisuehdotuksia?
Ensinnäkin pitäkää meteliä, jos joudutte ahdistelun tai uhkailun uhriksi. Baarissa toiminee kovaa huutaminen ja kieltäminen niin, ettei ympäristöllekään jää epäselväksi, ettei kouriminen ole hyväksyttävää. Henkilökunnalle kannattaa huomauttaaviimeistään, jos ahdistelu on toistuvaa. Ei siitä välttämättä heti mitään seuraa, mutta luulisi baarienkin reagoivan, jos valituksia tulee enemmän. Törkeämmissä tapauksissa liputan rikosilmoitukselle.
Toisekseen pitäkää meteliä, jos joudutte ahdistelun tai uhkailun uhriksi. Siis laajemmin. Sarkeesian ja turpiinsaantikuvansa jakanut britti ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten ahdistelu tuodaan näkyväksi. Suurimpia ongelmia ahdistelutapauksissa on, että uhrit häpeävät tapauksia eivätkä tahdo tuoda niitä julki. Kenenkähän näissä tilanteissa pitäisi joutua häpeämään?
Tahdon uskoa, että yleinen mielipide on uhrin puolella. Kun ahdistelun tuo julki, muuttaa sillä myös itsensä objektista subjektiksi, kohteesta aktiiviseksi toimijaksi. Juuri esineellistämisestä ja vallankäytöstähän ahdistelussa on kyse, harvoin todellisesta seksuaalisesta halusta. Uskon myös, että ahdistelu jää salaisuudeksi usein juuri siksi, että yleisin ja siksi hyväksyttävimmältä tuntuva tapa suhtautua on hyssytellä juttu olemattomaksi.
Ilmiö ei katoa sillä, että siitä vaietaan. Päinvastoin. Hiljaisuus antaa ahdistelulle luvan ja mahdollisuuden jatkua.
P.S. Koska joku siitä kuitenkin älähtää, mainittakoon jo nyt, että en kuvittele vain naisten olevan ahdistelun kohteita ja vain miesten ahdistelijoita. Tällä kertaa puhuin naisten kokemasta häirinnästä. Käsitellään miehiä toiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti